3 Tekstin valinta

Julkaistu

©Juhani Linna, Aulikki Hyrskykari

Tekstin valintaan on useita eri keinoja. Word ymmärtää kielioppia ja lauserakenteita, mikä auttaa, kun valinnan haluaa kohdistaa esimerkiksi virkkeeseen tai kappaleeseen. Tekstin muokkauksessa on kyse samasta peruslogiikasta kuin taulukkomuotoisenkin datan muokkauksessa: valitaan kohde, valitaan työkalu ja suoritetaan toimenpide.

Valinta hiiren avulla

Yksinkertaisin, tekstialueen valinta tapahtuu raahaamalla. Kursorin siirtämistä hiiren painiketta alhaalla pitäen kutsutaan raahaukseksi. Hiiren osoitin viedään siis valittavan alueen alkuun, painetaan hiiren painike alas, ja siirretään osoitin valittavan alueen loppuun. Hiiren painike vapautetaan, kun haluttu valinta on tehty.

Leikkaava (rivityksen rikkova) valinta. Minkä tahansa suorakaiteen muotoisen alueen voi valita pitämällä Alt-näppäintä pohjassa alueen yli raahatessaan.

Rivin valinta. Kun vie hiiren osoittimen rivin vasemmalle puolelle marginaaliin, hiiren osoitin muuttuu oikealle kallellaan olevaksi nuoleksi. Hiiren napsautus marginaalissa valitsee ko. rivin. Jos halutaan valita useampi rivi, pidetään hiiren vasen painike pohjassa ja liikutetaan hiirtä ylös tai alas.

Sanan valinta. Kaksoisnapsautus valitsee sanan.

Kappaleen valinta. Kolmoisnapsautus valitsee kappaleen. Kappaleen valinnan saa aikaan myös, jos rivin valinnassa marginaalissa tehdyn napsautuksen sijasta tekeekin kaksoisnapsautuksen.

Virkkeen valinta. Ctrl-näppäintä painettaessa hiiren napsautus valitsee virkkeen.

Erillisten alueiden valinta. Valintaan voi ”lisätä” uusia alueita pitämällä Ctrl-näppäintä alhaalla uusia valintoja tehtäessä.

Koko asiakirjan valinta. Joskus halutaan kohdistaa komentoja koko dokumenttiin. Tekstin voi aina valita hiiren avulla tekstin raahaamalla dokumentin alusta loppuun, mutta kätevämmin se tapahtuu kolmoisnapsauttamalla vasemmassa marginaalissa.

Valinta pelkkää näppäimistöä käyttäen.

Usein on nopeampaa tehdä valintoja tarttumatta hiireen. Kursoria voi aina siirtää nuolinäppäinten avulla merkki kerrallaan eteen (näppäin →) tai taakse (←) tai rivi kerrallaan ylös (↑) tai alas (↓).

Tekstialueiden valintoja tehdessään voi kursorin siirron voi useimmissa edellä kuvatuista tilanteista tehdä hiiren sijasta nuolinäppäimillä. Esimerkiksi aluetta valittaessa (kursorin nykyisestä kohdasta lähtien) painetaan Vaihto (Shift)-näppäin pohjaan ja siirretään kursoria nuolinäppäimillä haluttuun suuntaan. Vaihto-näppäin vapautetaan, kun haluttu valinta on tehty.

Kun samalla pitää kolmea näppäintä, Ctrl+Shift+nuolinäppäin, alhaalla tapahtuu valinta kursorin kohdasta sanan loppuun tai alkuun, ja kappaleen loppuun tai alkuun.

Näppäinyhdistelmä Ctrl+a valitsee koko dokumentin (myös valikosta löytyy Valitse kaikki -komento (Select All).

Kurssitalon video tekstin valitsemisesta Wordissa (2:44)
Kurssitalon video tekstin valitsemisesta Wordissa (2:44)